maanantai 31. lokakuuta 2011

Elämää kuin elokuvissa

Tulipa taas todistettua sekin asia että keskinkertaisuuksiin ei kannata tyytyä. Tämä todentui pidemmän kaavan mukaan viime viikonloppuna. En voi olla hehkuttamatta tätä juttua teille niin herkullinen tämä on !

Olin lauantaiaamuna tulossa kotiin edellisillan juhlista. Odottelin bussia kaverini bussipysäkillä ja olin jopa riisunut kaikki koruni pois jotta en näyttäisi siltä että tulisin viihteeltä. Onneksi bussi tuli pian ja pääsin lämpimään istumaan. Bussi kuitenkin jostain syystä kääntyi keskustasta takaisin enkä päässytkään sillä päätepysäkille kuten olin suunnitellut. Päätin kävellä keskustan halki kaverini kämpille, minne olin jättänyt pyöräni edellisenä iltana. Mulla oli vielä bilevaatteet päällä, pikkumusta ja saappaat, mutta yritin tietenkin olla hirveän huomaamaton.

Saavuin kaverini pihalle ja huomasin että pyöräni on vielä tallessa, kohta lähtisin sillä kotiini. Kaverini ei vastannut puhelimeen mutta ajattelin silti käydä pimpottamassa hänen ovikelloaan. Kun oli talon ulko-ovella joku mies tuli siihen yhtäaikaa. Kysyin häneltä "Oletko sinäkin tulossa sisään ?" Mies ei ollut tulossa rappukäytävään vaan hän jäi juttelemaan kanssani siihen ovelle. Hän kertoi että oli seurannut minua parin korttelin verran ja ehdotti että menisimme johonkin baariin oluelle. Tein miehestä pikaisen arvioinnin; hyvinpukeutunut, siisti, asiallinen, ei vanha, ei nuori, hyvännäköinen, miellyttävä. Suostuin pyyntöön, miksi en lähtisi tuollaisen herrasmiehen seuraan. Hetken mietittyämme vaihdoimme kuitenkin suunnitelmaa. Päätimme käydä ostaan ärrältä olutta ja menemme sen jälkeen hänen luo, sattumalta asuimme ihan toistemme lähellä.

Mies kertoi että oli seurannut minua pari-kolme korttelinpätkää ja että oli ihastunut saappaisiini ja tyyliini. Siinä kävellessämme ja jutellessamme otin miestä käsivarresta kiinni ja tunsin hänen ison hauiksen. Tuntui kuin jalat olisivat menneet altani niin mahtavalta tuo lihas tuntui. Ajattelin että wau ! tässäpä vasta oikea mies. En vielä tiennyt että mies oli harrastanut kehonrakentamista, se selvisi vasta kun menimme hänen kämpille.




Menimme taksilla hänen asunnolleen. Asunto oli siisti ylimmän kerroksen kulmahuoneisto. Istuin sohvalle ja pyysin häntä vetämään pois saappaat jalastani. En arvannutkaan että se oli asia joka sai hänet hulluksi kiihkosta. Menin makoilemaan sohvalle jolloin mies huomasi mustat stay-up sukkani, se olikin "viimeinen pisara" ja sai hänet sekoamaan täysin. Hän kävi TODELLA kuumana !




Juttelimme kaikesta taivaan ja maan välillä, tämän miehen kanssa oli helppo vaihtaa ajatuksia. Pian kävikin selväksi että mies työskenteli asianajajana, ei ihme että hän oli niin fiksu ja sujuvapuheinen. Ihmettelin miten olin saanut viereeni tällaisen miehen, älykkään ja erittäin hyvännäköisen. Hän oli työskennellyt aikaisemmin baarimikkona ja kertoi että hänellä oli ollut naisia joka lähtöön. Voi vain kuvitella että tuollainen hyvännäköinen, raamikas baarimikko saa kenet tahansa. Joimme siideriä ja makoilimme sängyllä. Olomme alkoi käydä kuumaksi. Mies vaan jaksoi ihailla ja hehkuttaa minua, ihmeellistä että tuollainen mies löytyy noin vaan lennosta :-D

Kävimme jo kuumana toisiimme mutta halusimme siirtää nautintoa edemmäksi. Mies nuoli pilluani kun raotin pikkuhousujani, hän olisi jo halunnut panna minua kunnolla mutta sovimme että hän panisi vain viisi vetoa. Näin hän myös teki. Välillä vaan loikoilimme sängyllä ja juttelimme kaikista asioista, oli todella upeaa viettää lauantaipäivää tuollaisen ihanan miehen seurassa. Loppujen lopuksi en voinut pitää näppejäni irti hänestä, halusin ottaa häneltä suihin, olihan hän jo esitellyt minulle kaluaan joka muuten oli kookas ja herkullisen näköinen. Nuolin miehen munaa pitkillä vedoilla ja välillä otin koko terskan suuhuni sitä voimakkaasti imien. Mies ilmisevästi piti tästä tyylistäni.

Arvata saattoi että kohta nussimmekin ihan täysillä ja aina panojen välillä otin mieheltä suihin. Upeaa nussia tuollaisen järkevän ajattelevan miehen kanssa! Tästä miehestä ei puuttunut mitään, kaikki oli kohdallaan. Mies laukesi suuhuni, olin jo aikaisemmin maininnut hänelle, että pidän sellaisesta. Hän toteutti toiveeni.

Olimme olleet hänen luonaan muutaman tunnin ja päätimme lähteä kävelemään minun asunnolleni. Onneksi asuimme vain puolen kilometrin päässä toisistamme. Laitoimme tulet takkaan ja rentouduimme sohvalla. Kuten arvata saattoi kohta taas nussimme kiihkeästi toisiamme. Siirryimme makuuhuoneeseen paneskelemaan rajusti. Ihanaa kun mies panee aivan täysillä. Tällä kertaa mies laukesi päälleni. Loikoilimme vielä sängyssä ja juttelimme seksistä kunnes hänen tuli aika lähteä kotiin. Hyvästelimme toisemme eteisessä ja sovimme että näkisimme jatkossakin. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa tapaamistaan hänen kanssaan ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti